Heinrich

Kuva

Nimi:Heinrich "Strafe"
Kutsumanimet:Strafe = tuomio, pentuna sai nimen Harmi
Sukupuoli:Uros
Laji:Dobermanni
Ikä:3½ vuotias
Lauma:Edera, vartiokaarti

Ulkonäkö:

Heinrich on ruumiillisesti lihaksikas ja vahvajänteinen koira, jonka kestävyys on sen poliisikoulutuksen ansiota. Uroksen säkäkorkeus on noin 70 cm. Dobermannin turkki on sysimustaa selväsit erottuvin ruosteenpunaisin merkein. Ruosteenpunaisia merkkejä löytyy kasvoista, vatsasta, etujaloista ja takajaloista, sekä rinnasta (katsokaa tarkemmin kuvasta). Heinrichin niin häntä kuin korvatkin on typistetty. Uroksen silmät ovat melkein samaa ruosteenpunaista väriä kuin sen merkitkin, mutta ne ovat hieman punertavammanruskeat ja ehkä hieman tummemmat/vaaleammat, aivan valosta riippuen. Koiralla on päällään jonkinlaiset nahasta valmistetut mustat valjaat, joihin on kiinnitetty eräänlainen hopeinen tunnistinlevy, jossa lukee Heinrichin nimi, sukupuoli, ikä jne. Valjaisiin on kiinnitetty selkäpuolelle myös sininen kankaanpala, joka merkkaa vartiokaartiin kuulumista (kuva ei vielä päivitetty tämän osalta). Uros on perusilmeeltään vakava ja helposti kylmähkönkin näköinen, mutta se osaa myös olla niin halutessaan miellyttävä. Miellyttävä sävy ei kuitenkaan useinkaan yltä koiran silmiin asti, vaan ne pysyvät kovina ja päättäväisinä, vaikka eivät aina niin kylminäkään. Koira omistaa myös vahvat leuat ja hampaat, joissa kulmahampaat ovat erityisen terävät.

Luonne:

Heinrich on oppinut hallitsemaan itseään ja tunteitaan hyvin, mutta joskus senkään pinna ei kestä suuren tempperamentin takia. Suuttuessaan dobermanni ei ole mikään mukava persoona ja vielä usein hankalasti ymmärrettävä juuri sen takia, että koira latelee silloin yleensä joko saksaa tai joskus oppimaansa savon murretta. Ollessaan myös ihan normaalissa mielentilassa koira saattaa huomaamattaan sanoa sanoja tai peräti lauseita saksaksi. Uros myös kiroilee saksaksi usein tai rankasti savoa murtaen - vaikka itse ei pidäkään tavastaan puhua savoa. Heinrich pitää hyvin jalkansa maassa, eikä paljoakaan haaveile tulevasta, keskittyy vain nykyhetkeen. Päättäväisyytensä se on oppinut suurimmaksi osaksi poliisikoirana toimiessaan. Koira kostaa myös herkästi vääryydet, jotka kohdistuvat siihen ja yleensä kosto on kahta kauheampi. Myös pelottomuutensa se on oppinut työssään, eikä uros pelkää asettua ketään vastaan tuntiessaan ratkaisun olevan oikea. Heinrichillä on myös vahva oikeudentaju ja se halveksii helposti sellaisia henkilöitä, jotka ovat raukkamaisia. Kaikenkaikkiaan on hankala määrittää, onko dobermanni hyvä vai enemmänkin paha. Se harvemmin sekaantuu tapauksiin, joihin sitä itseään ei ole sotkettu, mutta silkkaa vääryyttä nähdessään uroksen on hankala olla sanomatta mitään poikkiteloista sanaa. Heinrichin kunnianhimo on myös suuri ja se pyrkii helposti parempaan asemaan muitten silmissä, tottuihan se olemaan suuressa asemassa ollessaan mantereella.

Koira osaa myös niin halutessaan olla miellyttävää seuraa. Se osaa puhua hyvinkin kauniisti jos näkee sen itselleen hyödyttävänä, mutta harvemmin se tekee mitään silkasta ystävällisyydestä. Yleensä tuntemattomille se on vain viileän kohtelias, mutta koiralla kiehahtaa helposti yli jos seuralainen rupeaa olemaan jotenkin ärsyttävä. Dobermanni sortuu myös helposti muitten komenteluun, mutta itsensä kohdalla se ei kestä komentelua yhtään. Ederaan liittyessään se nieli ylpeytensä lauman johtohahmojen edessä, mutta muita henkilöitä se pompottaa armotta jos saa siihen tilaisuuden. Uros ei kuitenkaan ole ruvennut liiallisesti ylpeäksi, se pysyy juuri ja juuri terveen itsetunnon rajoilla, eikä kuitenkaan nosta itseään liian korkealle, vaikka pyrkiikin aina saavuttamaan korkeaa asemaa. Heinrichistä huokuu sen päättäväisyys ja omanarvontunto, eikä se yleensäkkään epäile omia päätöksiään vääriksi. Jos joku onnistuu todistamaan uroksen olevan väärässä, se myöntää virheensä auliisti, eikä jää kantamaan siitä mitään omantunnontuskia. Kaikkihan tekevät virheitä joskus. Heinrichin kanssa pystyy käymään ihan normaalia keskustelua ja ehkä joskus jotain hiukan syvällisempääkin, mutta todellakaan koira ei paljasta syvällisempää itseään kovinkaan usein, ei ainakaan tuntemattomille. Ja harvemmin sillä ketään sen läheisempää olisikaan. Muutenkin dobermanni pyrkii solmimaan vain vähän siteitä kehenkään, koska se ei ole kovinkaan sitoutuvaa tyyppiä.

Taistellessaan dobermanni on hyvin varteenotettava vastus. Se on oppinut toimivia tekniikoitaan koulutuksestaan ja kokemuksestaan tehtävissään. Voittamaton se ei tietenkään ole, onhan silläkin heikot kohtansa, mutta Heinrich pyrkii olemaan näyttämättä kipuaan taistelussa, vaan keskittyy täydellä voimalla pysymään hallittuna ja sulkemaan kivun pois mielestään. Tämän takia koira onkin oikea itsemurhataistelija, koska se ei välitä kovinkaan paljoa itseensä kohdistuneesta vahingosta - kunhan se ei ole kuollettavaa - vaan keskittyy enemmänkin satuttamaan vihollistaan kaikilla mahdollisilla keinoilla. Verbaalinen puoli tosin jää vähemmälle, vaikka uros osaakin tarpeen tullessa iskeä takaisin. Vaikka vastustajia olisi useimpiakin ja vaikka taistelu olisi täysin toivoton, ei Heinrich luovuttaisi, niin täydellisen pelottomuuden se on oppinut koulutuksensa avulla. Tietysti koira tuntee pelkoa toivottomassa tilanteessa, mutta pelko on poissuljettuna, kuten kipukin.

Menneisyys:

Heinrich syntyi alun perin Saksassa, josta se myytiin pian Suomeen. Siellä pentu asui Pohjois-Savossa, josta sille tarttui myös suomalainen savon murre, joka on myöhemmin kitkeytynyt aika hyvin koiran omasta tahdosta pois sen puheesta, mutta vieläkin kiihtyessään uros saattaa puhua tahtomattaan ja huomaamattaan savon murteella. Asuinpaikassaan dobermannia kutsuttiin Harmiksi, koska se tuppasi tappelemaan muitten koirien kanssa oikein urakalla, mikä aiheutti runsaasti harmia sen omistajille. Noin vuoden ikäisenä uros myytiin takaisin Saksaan, synnyinmaahansa, missä se asui seuraavat vajaat kolme vuotta. Saksassa Heinrich sai uuden nimen ja samalla uuden koulutuksen. Sitä ruvettiin kouluttamaan sota-/poliisikoiraksi, jossa uros vahvistui niin henkisesti kuin fyysisestikin todella paljon entiseen verrattuna. Jonkin ajan kuluttua Heinrich olikin kehittynyt niin suuresti, että se sai jonkinlaisen suurimman aseman poliisilaitoksen koirien joukossa ja on näin oppinut komentamaan toisia koiria tehokkaasti. Heinrichin sukulaiset osallistuivat eläessään toiseen maailmansotaan ja uros on hyvin ylpeä juuristaan. Se on myös perinyt ajattelutapansa ja isänmaallisuutensa vanhemmiltaan. Ollessaan kerran poliisitehtävissä eräässä laivassa merellä, rikollinen kolkkasi kättään irti repivän koiran väkivaltaisesti lyömällä tätä katkenneella putkenpätkällä pään sivuun ja ulvaisten koira putosi kylmään mereen. Herättyään uros oli saapunut täysin tuntemattomalle saarelle ja saatuaan tällistä jomottavan päänsä parantumaan, rupesi dobermanni tutkimaan Andriaanaksi kutsuttua saarta.

Muuta:

Muuta: - Heinrich puhuu ehdottoman hyvin saksaa ja sen puheessa kuulee helposti vaikutteita tästä kielestä
- Uros saattaa huomaamattaan sanoa lauseita tai sanoja saksaksi ja kiroileminen on usein myös saksaa tai peräti vanhaa murretta
- Kiihtyessään Heinrich saattaa puhua joko kokonaan saksaa tai sortua puhumaan vanhaa suomessa opittua savolaista murrettaan

Pelaaja: Saalistaja/MorkhetKloft [morkhetkloft[at]hotmail.com]
Pelipaikka: Andriaana