Hekla Kuolemankantaja

Kuva

Nimi:Hekla Kuolemankantaja
Kutsumanimet:Luunkerääjä + monen monituista outoa nimitystä
Sukupuoli:Naaras
Laji:susi
Ikä:3 vuotias
Lauma:Djala

Ulkonäkö:

Hekla on perinyt isältään vaikeasti määriteltävät ja kiemuraiset merkkinsä (suosittelen katsomaan niitä kuvasta), jotka koristavat sen ruumista selvinä jo pentuna. Heklan värikarttaan kuuluu voimakkaasti kermanvaalea, jota löytyy sen hännästä, kasvoista, vatsasta ja takatassuista. Myös tummanruskeaa on sen kyljissä, kasvoissa, korvissa ja etujaloissa ja vaaleanruskeaa löytyy rinnasta ja etujaloista. Valkoista sudella on kasvoissaan ja runsaasta selässään. Vasemmassa takajalassaan sillä on kanjimerkki, joka tarkoittaa "kuolemaa" - tässä on luultavasti yksi syy Heklan lisänimeen. Pentuiässä naaras näyttääkin muuten täysin tavalliselta pennulta, joka omistaa haituvaisen vielä toistaiseksi lyhyehkön harjaksen. Heklan silmät ovat kuitenkin aina olleet sameanvalkoiset, ja niitä on lähes mahdoton lukea, vaikka sokea ei susi olekaan. Siksi juuri naaras pyrkiikin ilmaisemaan tunteitaan selvästi elekielellään, joka sitten onkin aika värikästä. Rakenteeltaan naaras on laihahko ja siro, mutta korkea. Kasvaessaan Hekla alkoi tuntea vetoa erilaisia koruja ja lävistyksiä kohtaan, mikä sitten onkin jättänyt erittäin suuren jäljen tähän eriskummalliseen naaraaseen. Ensimmäisen lävistyksensä Hekla otti vasempaan korvaansa, ja tämä jäljittelee sen isällä olevaa korua, joka on tappimainen ja lävistää korvan kaksi kertaa. Kaikenkaikkiaan Heklalla on aikuisena 27 lävistystä (14 oikeassa korvassa, 11 vasemmassa, huulikoru keskellä), kaksi luukorua takajaloissa ja halkaistu kieli. Naaran erikoiseksi taidoksi onkin kehittynyt korujen tekeminen luista. Sen saattaakin tavata kuolleen eläimen luota, mutta kaikkein karmivinta on luultavasti se, että Hekla kerää eniten kuolleitten koiraeläinten luita ja tästä on selvä ja näkyvä merkki keskikokoinen koiraeläimen kallo, jota se kantaa kaulassaan. Myös suurin osa muista sen luukoruista ovat koiranluusta tehtyjä ja sen sekaisessa harjassa roikuu pari pienempää, toistaiseksi hankalasti tunnistettavan eläimen pääkalloa. Kaikkein huomiota herättävin luukoruista on luultavasti sen selkää koristava kylkiluukyhäelmä, joka jatkuu aina häntään asti. Heklan pörröiseen harjakseen on sidottu myös erivärisiä ponnarintapaisia, jotka tuskin erottuvat joku suuntaan hapsuttavan harjan seasta. Se on myös perinyt isänsä ylipitkät kynnet, jotka ovat erityisen pitkät varsinkin etujaloissa.

Luonne:

Pentuna Heklan luonne on paljon tasaisempi kuin aikuisiällä. Liika uteliaisuus uusiin asioihin tosin on pysynyt aina naaraassa. Sillä ei ole koskaan ollut kovinkaan vahvoja siteitä kehenkään - lähin suhde on luultavasti sen sisareen, Kuurankukkaan - eikä susi koskaan ole kokenutkaan tarvitsevansa niitä taikka kykenevänsä pitämään niitä yllä. Hekla on myös aina ollut surkea tutustumaan uusiin henkilöihin, koska sen mielenkiinto ei yksinkertaisesti vain riitä kovinkaan pitkälle, jos uusi tuttavuus on jotenkin sen mielestä tylsä. Jotkin piirteet joissain henkilöissä saattavat viehättää naarasta niin paljon, että se pysyy normaalia pidempään yhteyksissä tähän henkilöön, mutta luultavasti sekään ei kestä kauaa. Sitoutuminen on naaraalle harvinaisen vaikeata, eikä se osaa luokitella tuttaviaan edes ystävikseen. Valkoinen väri viehättää jostain syystä Heklaa paljon ja siitä luultavasti juontuu myös suden erikoinen keräilykohde sen kasvaessa hieman isommaksi. Kirjavaturkki kerää kuolleitten eläinten luita ja muotoilee niistä erikoisia koruja, joita se itse käyttää, mutta saattaa myös luovuttaa toisille pieniä palveluksia vastaan. Kuolemankantajan kipukynnys on ollut aina korkea, joten kivun avulla sitä tuskin saa tekemään mitään, eikä suden lievä sadomasokistisuus auta asiaa yhtään. Aikuisiällä naaras on kovin ailahteleva ja hankalakin välillä, eivätkä sen jutut tee välillä yhtään järkeä mihinkään. Perusluonteeltaan Hekla on kuitenkin varsin siedettävä ja ystävällinenkin, kunhan jaksaa hieman keskittyä sen monimutkaisiin luonteenpiirteisiin. Seksuaalisuus on varsin outo asia naaraalle, eikä se pahemmin edes välitä sukupuolien eroista, vaan keskittyy enemmänkin henkilöön. Heklan kiinnostukset ovat kuitenkin lyhytaikaisia myös tässä asiassa.

Susi on kovin itsevarma, vaikka ei sitä varsinaisesti kuulutakaan ääneen, joten se ei pahemmin välitä muitten ajatuksista tai varsinkaan negatiivisista huomautuksista. Kasvaessaan Hekla alkaa tutkimaan uteliaisuuttaan kuolleita eläimiä ja niitten ruumiita, minkä ansiosta se oppii paljon myös koiraeläinten ruumiista. Tämän ansiosta susi kykenee taistelussa iskemään herkimpiin kohtiin vastustajan ruumiissa, vaikka voima ei Heklalla olekaan niin suuri. Se käyttää enemmän tekniikkaa ja nopeuttaan hyväksi taisteluissa, koska hontelon suden massasta ei ainakaan ole asiassa apua, vaikka se normaalia korkeampi onkin. Herkästi ei susi kuitenkaan ala haastamaan riitaa tai taistelemaan kenenkään kanssa, se enemminkin huvittuu suuresti, jos joku vetää herneet nenäänsä sen ansiosta ja rupeaa haastamaan riitaa. Kielellisesti Hekla onkin vahvempi kuin ruumiillisesti ja viiltää sanoillaan tarkemmin kuin kynsillään. Sitä ei myöskään paljoa huoleta, kuinka monta henkilöä se on loukannut elämänsä aikana, kunhan he eivät tule enää sen tielle. Susi vaihtaakin nopeasti puolta asioissa tai pysyy puolueettomana, aivan oman tarpeensa mukaan, ajattelematta paljoakaan muita. Omatunto on lähestulkoon vieras käsite Kuolemankantajalle, eikä se tuomitessaan katso henkilön ikää, sukupuolta taikka mitään muutakaan sellaista seikkaa. Tunteitten ääripäitä on Heklasta aika hankala saada irti, viha niistä kaikkein hankalimpana. Suuttumustakaan naaras harvoin näyttää, vaikka sitä tuntisikin sisällään. Iloisuus on hieman yleisempi tunne ja se näkyy hieman erikoisena muille. Se myös innostuu herkästi joistain asioista, mutta saattaa hylätä ne yhtä nopeasti. Tasaisuus on kaukana naaraan luonteesta, vaikka tarvittaessa se kykeneekin tukahduttamaan itseään tarpeeksi joissain tilanteissa, ettei räiski asioitaan muille täysin sattumanvaraisesti. Loppujen lopuksi, Hekla on varsin erikoinen ja kuitenkin ystävällinen otus, joka ei ole missään suhteessa pahantahtoinen, vain hieman ajattelematon ja keskittymätön persoona.

Menneisyys:

Hekla syntyi Henen ja Leaderin pennuksi Andriaanan saarelle erääseen luolaan hiekkarannan tuntumassa. Sisaruksinaan Heklalla olivat Kuurankukka ja Zecor. Naaras oli näistä kolmesta varmaankin erikoisin ilmestys pennusta asti. Tai ainakin omituisin luonteensa puolesta. Susi kuuli paljon Lahkosta isältään ja muista jumalista äidiltään, mutta ei koskaan muodostanut toisten mielipiteitten avulla omaa mielipidettään näistä jumalista. Hekla oli kovin kiinnostunut kaikesta vieraasta ja uteliaisuus kostautuikin usein. Jo pentuna Hekla ei ollut kovinkaan sitoutunut perheeseensä, vaikka arvostikin heidän apuaan joka asiassa ja kuunteli mielellään heidän neuvojaan, vaikka ei aina niitä noudattanutkaan. Siskonsa Kuurankukka olikin naaraalle varmaan läheisin sen perheestä. Hekla eli onnellisen pentuiän, jonka aikana se sai kuulla paljon tarinoita Andriaanan saaresta ja sen ulkopuolesta. Kasvettuaan tarpeeksi isoksi naaras kuitenkin pysyi Andriaanan saarella, vaikka ulkomaailma ja sen mantereet houkuttelivatkin sitä suuresti. Mutta vielä ei ollut sen aika ja luultavasti ei tulisi koskaan olemaankaan.

Suku:

Emo:Hene Surusilmä (Metsän Henkäys)
Isä:Leader
Sisarukset:Kuurankukka, Zecor
Kummi:Bergi
Muut sukulaiset:Ragnarok

Muuta:

- Hekla on harjoitellut koko pienen ikänsä hiomaan koruja luista ja on kehittynyt siinä taitavaksi.
Hiomiseen se käyttää kaikkea mahdollista, mikä on tarpeeksi terävää/kovaa ja jota usein löytyy kylästä. Vaikka eihän se helppoa ole, varsinkaan koiraeläimen anatomialla, siksi siihen on mennytkin niin kauan, että se on oppinut taitavaksi siinä. Suurena apunaan on Luunkerääjällä ollut siskonsa, Kuurankukka, joka auttaa kätevästi laittamaan koruja paikoilleen ja myöskin tekemään niitä sisarensa avustuksella. Monet korut ovatkin suuren räpeltämisen takana.

Pelaaja: Saalistaja/MorkhetKloft [morkhetkloft[at]hotmail.com]
Pelipaikka: Andriaana